IFEX 2019

Published on by

IFEX 2019

 

 

IFEX-huonekalumessut pidetään vuosittain Jakartassa, Indonesiassa ja ne ovat tällä hetkellä Aasian merkittävimmät messut. Messuilla on yli 500 näytteilleasettajaa joista suurin osa on Indonesiasta. Tänä vuonna esillä oli huonekalujen lisäksi paljon käsityöperinnettä; taivavasti tehtyjä upeita sisustustuotteita, joihin materiaaleina oli käytetty puun lisäksi vesihyasinttia, meriheinää, palmunlehtiä, bambua, rottinkia sekä erilaisia kierrätysmateriaaleja.

Luonnonmateriaalit olivat vahvasti esillä niin huonekaluissa kuin sisustustuotteissakin. Indonesian valtio on mukana tukemassa huonekalujen ja sisustustuotteiden vientitoimintaa mm näiden messujen kautta, mutta haluaa samalla ohjata sitä kestävän kehityksen suuntaan tukemalla ekologisia rakennusmateriaaleja ja valvomalla, että yritykset noudattavat rakennusmateriaaleille määrättyjä säädöksiä.

Nämä messut antoivat hyvän läpileikkauksen Aasian huonekalu-ja sisustustuote tarjonnasta; innovatiivisia upeita tuotteita, erittäin taitavaa käsityötä ja hienoja luonnonmateriaaleja. Näitä ihanuuksista päästään nauttimaan Suomessa ensi kesänä kun Desannen seuraava kontti rantautuu Suomeen.

IFEX

IFEX2

IFEX3

54432743_653871125032228_821774728606777344_n


Only registered users may post comments.
Sign in and post comment Register now